"Huippututkimusta niukkenevilla resursseilla" – NOT!

Hannu Katajamäki kirjoitti tänään HS:n pääkirjoituksessa erinomaisesti vallitsevan yliopistopolitiikan haitoista. Erityisesti tämä kommentti oli osuva:

Piiska paukkuu: vähenevillä resursseilla on oltava maailman paras. Tällainen pyrky on itsepetosta.

Yliopistomaailman ulkopuoliset eivät ymmärrettävästi voi usein käsittää, mistä kaikesta me tutkijat motkotamme – ja minkä vuoksi niukkenevat resurssit vaikuttaisivat muka tutkimuksen tasoon. Mitä sitten, jos Helsingin yliopisto esimerkiksi peruuttaa satojen tiedelehtien tilaukset?!
Avaan tilannetta konkreettisella esimerkillä, joka koskee juuri tätä tutkijanpolkuni hetkeä: olen kokoamassa yhdysvaltalaisen kollegani kanssa alamme johtavaan journaaliin PoLAR: Political and Legal Anthropological Reviewhin virtuaalista erikoisnumeroa ihmisoikeuksien antropologiasta – joka on myös oma erikoisalani.
 
Erikoisnumero koostuu journaalissa teeman ympärillä kuluneen kahden vuosikymmenen aikana julkaistuista artikkeleista. Lisäksi kirjoitamme siihen esipuheen, liitämme tutkijahaastattelun sekä kutsumme tutkijan kirjoittamaan loppupuheenvuoron.
 
Minun tehtäväni on hahmotella esipuhe. Tätä varten luonnollisesti minun tulee lukea kaikki artikkelit huolella. Mistäkö ne saan? Työ alkoi kuin tanssi: kirjauduin HYn sähköiseen kirjastoon, josta latasin artikkelit koneelleni.
 
Vuoden 2011 kohdalla homma tyssäsi: HYllä ei ole PoLARIn kanssa enää voimassa olevaa sopimusta. Näin kaikki sen julkaisemat artikkelit ovat poissa ulottuviltani – suomeksi sanottuna en pysty HYn tutkijana osallistumaan oman erikoisalani huippututkimukseen mitenkään. En edes silloin, kun minulla muutoin on kutsu ottaa tässä keskustelussa tärkeä rooli.
 
Mitkä ovat vaihtoehtoni? Pyytää kollegaltani kopiot artikkeleista tai liittyä Amerikan Antropologiseen seuraan jälleen – noin parinsadan euron vuosimaksulla. Molemmat vaihtoehdot tarkoittavat turvautumista omiin verkostoihini tai omiin rahoihini ohi HYn.
 
Tilanteen ironia: kun virtuaalinen numero julkaistaan, minun tietenkin tulisi raportoida se Tuhat-tietokantaan. Näin yksityisillä resursseilla toteuttamani ‘huipputuotos’ muuttuu osin HYn ‘omaisuudeksi’ – sikäli, että julkaisu edesauttaa osaltaan yliopiston kipuamista korkeammalle yliopistorankingeissa. Julkaisu painaa myös eri laitosten ja tiedekuntien sekä projektien arvioinnissa ja näin suoraan niiden saamassa rahoituksessa.
Suomeksi olemme siis tilanteessa, jossa tutkijoiden yksityisillä resursseilla yritetään tehdä tutkimusta, joka määritelmällisesti kuuluu julkisen instanssin eli yliopiston toiminnan piiriin.
 
Ja vieläkin ironisemmin: kun ‘huipputuotokseni’ julkaistaan, en HYn tutkijana edelleenkään pysty lukemaan sitä.

Voisiko tätä selkeämmin havainnollistaa: nykytila mättää ja pahasti – ja tällaisilla resursseilla on turha puhua minkäänlaisesta huipusta!

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin