HS lupasi vuoden 2018 naistenpäivänä lisätä naisten osuutta uutisoinnissaan. Syynä oli, että vain kolmannes HS:n sisällöstä käsitteli naisia. Liki kaksi vuotta myöhemmin tilanne on kuitenkin pysynyt ennallaan.

Esimerkiksi 2.4  koronapandemian ytimessä naisten osuus oli Twitterin HS-seurannan mukaan vain 29%.

Kaksi vuotta sitten HS summasi naisten alhaista osuutta toteamalla: ’Osin syyt johtuvat yhteiskunnan rakenteista. Esimerkiksi nykyisen hallituksen keskeiset ministerit ovat miehiä…Tiedotusvälineen perustehtävä on kuvata maailmaa sellaisena kuin se on.’ 

Sittemmin maailma on muuttunut. Jokaisen viiden hallituspuolueen johdossa on nainen. Miksei tämä näy HS:n sisällössä?

Saska Saarikosken päivän politiikkaa käsittelevä kolumni 9.2. tarjoaa tälle karun selityksen: teksti puhui pelkästään miehistä – yhdellä poikkeuksella: pääministeri Sanna Marin mainittiin henkilönä, josta valittamalla muut poliitikot pysyvät otsikoissa.

Saarikosken kolumni havainnollistaa, kuinka journalismi osallistuu aktiivisesti sukupuolten epätasa-arvon ylläpitoon. Keskeiset ministerit saattavat tänään olla naisia. Siltikin toimittajan silmissä vain miesten toiminnalla on yhteiskunnan rakenteiden kannalta merkitystä.

Yksittäisen toimittajan näkemysten lisäksi Saarikosken teksti puhuu karua kieltä HS:n toimituksellisesta linjasta: sukupuolten tasa-arvo näyttäytyy edelleen asiana, jota käsitellään vain juhlapuheissa.

Sukupuolten tasa-arvon ongelmat sivuutetaan usein vaikutusvaltaisten naisten puuttumisella. Lisäksi vakuutetaan, että ’seuraava sukupolvi on toisenlainen’.

Seuraava vaikutusvaltaisten naisten sukupolvi on nyt faktisesti täällä. Samalla HS on itse julistanut, että tasa-arvo on saapunut myös toimitukseen. HS, mitä vielä odotatte? Nyt on kiistatta tekojen aika.